Kuutiopallo

Joukkueet

Peliä pelataan kahdella vapaakokoisella joukkueella.

Peli on mukavinta joukkueen koon ollessa n. 6-8.

Pelikenttä

Pelikentän koko riippuu käytettävissä olevasta tilasta, joukkeiden koosta ja kunnosta. Kentällä olisi hyvä olla riittävästi liikkumatilaa, ei kuitenkaan liikaa, ettei pelistä tule juoksukisaa.

Kentän päädyissä on maalit. Maalit merkitään maalitolpilla ja niiden koko katsotaan sopivaksi kentän ja joukkueiden koon mukaan (esimerkiksi viisi laiskaa askelta).

Kentällä ei ole sivurajoja tai päätyrajoja, ellei toisin sovita turvallisuuden vuoksi. Rajoja käytettäessä on käytössä myös sivurajapotku.

Peliväline

Pelivälineenä käytettään vaahtomuovista n. 50 cm kanttiinsa kuutiota, johon on maalattu kylkiin arpakuution silmäluvut.

Peliaika

Peliaika on keskimäärin kaksi sopivan mittaista erää.

Yleisiä sääntöjä

Kuutiota kuljetetaan kuten jalkapallossa palloa, eli kaikilla muilla osilla paitsi käsillä saa koskea kuutioon. Fyysinen kontakti muihin pelaajiin on kielletty.

Jos pelaaja rikkoo sääntöjä, voidaan siitä tuomita vapaapotku tai rangaistuspotku toiselle joukkuueelle.

Maalinteko

Maali tehdään saattamalla kuutio laillisin keinoin maalitolppien välistä, kummasta suunnasta tahansa.

Kun kuutio on kulkeutunut tolppien välistä, ei kuution saa enää koskea. Kun kuutio pysähtyy, luetaan kuution yläsivulta saatu pistemäärä.

Voittaminen

Kun sovittu määrä eriä on pelattu, tai kun joukkueeet muuten sopivat pelin päättyneen, on voittanut joukkue se, jolla on enemmän pisteitä.